Korkeuksiin vai maapinnan alapuolelle?

Jokaisen nousun jälkeen voi tulla vastaan jyrkkä pudotus. Oletteko huomanneet, että jonkuin onnistumisen jälkeen jokin menee aina ihan pakosti pieleen. Joillakin tämä sääntö pätee aina! Mutta miksi? Monen tutkijan mielestä me luomme itse 80 prosenttia meidän elämästään ja on ihan turhaa sanoa, että olet vain huono onninen tai, että elämäsi vain menee niin. Väärin. Et saa ikinä sanoa huonosti omasta elämästäsi tai ennustaa, että jokin menee huonosti. Ei elämä ollut yhtä huono silloin kun synnyit. Ei kukaan ole valmiiksi päättänyt, että hei nyt ollaan tälle ihmiselle oikein ilkeitä ja tehdään hänen elämästään paskaa. Kaikki on vain kiinni sinusta ja sinun tekemisistä.

Jos menisit kertomaan koko maailmalle, että olet huono jossakin, he uskovat. Ja sitten sinä olet huono siinä ja kaikki tietävät siitä. Sinä pilaat sun oman elämän sillä, että hyväksyt omat ongelmat antamatta itselleen armoa. Et edes yritä muuttaa tilannetta. Menet virran mukana.

MIKSI?

Tietääkö kukaan siitä, että kaiken voi muuttaa omien halujensa mukaan. Js sinä haluat olla rikas ja "kova tyyppi", mene ja kouluttaudu, tee töitä sen eteen. Maailmassa ei ole sellaista ongelmaa, mitä ei voi ratkaista. (Kuolema on eri asia.) Jos oikeesti haluat jotakin, sinä teet KAIKEN, jotta unelmasi toteutuisi ja eläisisit sitä unelmien elämää ja tekisit sitä mitä sinä todellakin haluat.

Elämä on kuin pyörällä ajaisi, silloin kuin on vaikeaa, tiedät, että olet nousussa. Ja sitten, kun olet saavuttanut sen haluamasi korkeuden, pitää myös osata pysyä siinä tasulla koko ajan, muuten seuraa jyrkkä pudotus.

Älä elä maapinnan alapuolella, tee muutos.

Maailman huiput.

Me kaikki teemme päivittäin erilaisia päätöksiä. Päätämme elämämme pienistä asioita. Niin pienistä ja ehkä teidän mielestä huomaamattomista, että ette huomaakaan miten vaihdatte ja luotte teidän maailmaa. Huomaatte vain ne suurimmat päätökset ja pohditte niitä todella pitkää, ilman hyvää vaihtoehtoa. Te mietitte päänne puhki asioilla, jotka eivät edes ole ne tärkeimmät. Ja sitten taas alkaa valitus siitä, että elämä menee pilalle. Päättäkää jo, mitä te oikeesti haluatte saavuttaa tässä maailmassa ja menkää sitä kohden. Ei teidän tarvitse elää jonkun toisen elämää. Miksi ihmeessä monet yrittävät elää jonkun muun elämää, kun omakin on vielä ihan kesken. Ei teistä tule mitään suurempaa tai hienompaa, jos olette joku muu kuin te itse. Omalla itsellään voitte saavuttaa mitä mahdottomia huippuja.

Ei vuortakaan päivässä valloiteta!

Aamulla tehdyt päätökset kuten; heräätkö nyt vai viiden minuutin päästä, syötkö aamupalaa vai jätätkö lounaaseen, puetko lempipaidan vai valitsetko sen uudemman... Nämä kaikki vaikuttavat päiväsi kulkuun. Kannattaa miettiä, sillä aamutoimeet vaikuttavat päivääsi, iltatoimeet vaikuttavat taas aamuusi. Ne suurimmat päätökset eivät ole ollenkaan vaikeita, jos tietää mitä elämältään haluaa.

Päätä ajoissa ja elä itseäsi varten.

Over the rainbow.

Jokaisella on joskus vaikeaa. Se on ihan yhtä luonnollista kuin hymyileminen. Se on yhtä luonnollista, kuin hengittäminen. Melkein.. Yritän tässä parhaillaan uskotella näitä asioitani itselleen, mutta turhaan. Olen vieläkin sitä mieltä, että, kun on vaikeaa, nousen ylöspäin ja, kun on kaikki liian helppoa maa saattaa horjahtaa jalkojen alta. Pidän haasteista. Niitä pitää olla koko ajan. Jos minulla ei ole tarpeeksi kiireitä ja haasteita, saatan löytää aikaa rentoutumiselle ja, jos sitä löytyy, minun on vaikeata enään palata takaisin.

Voin myöntää, että ennen lomani alkua aivoni menivät talviunille, tunteeni kylmenivät ja pääni lämpeni, joka tarkoittaa sitä, että koko lomani aikana olin, kuin transsissa. Tätä ei toivoisi edes vihollisille. Niin karmiva oli tunne. Se tuntui unelta, painajaiselta, hypnoosilta, josta en päässyt mitenkään pois. Se tuntui siltä, että yritin juosta joltakin pakoon, pakoon pääsemättä. Ehkä juoksin itseäni pakoon, koko ajan itseäni perässä ongelmani ympärillä. Vai oliko edes niitä ongelmia? Olikohan pääni seonnut ja antanut minun ymmärtää, että minulla oli ongelmia. Ehkä kaikki ei ollutkaan niin huonosti, kuin olin kuvitellut. Saattaa olla, että olen vain kaivannut sääliä, yhtä naurettavaa sääliä, kuin yhtä naurettavaa rakkautta, jota mielestäni en saa ikinä tarpeeksi. Miksi en saa sitä ikinä tarpeeksi? Miksi ajatus tuntuu niin säälittävän naurettavalta? Todella typerää! Saanhan minä rakkautta jokapuolelta ihan tarpeeksi ja huomiota, sitähän minä saan tarpeeksi, mutta mitä en saa muka tarpeeksi?

Ehkä kaipaan ihmistä, joka uskoisi kaikkeen mihin minä ryhtisin. Jonkun ihmisen, joka ei ole äiti. Joku ihminen, joka on jo elämässäni, hän on vain matkoilla.. Tänä yönä hän on toivottavasti jo tulossa takaisin. Hänen poisso-olon aikana olen saannut paljon aikaa miettimistä varten, mutta jonkun syyn takia en ole käyttänyt sitä aikaa, vaan sieluni oli lomalla. Ja nukuin aina kun oli mahdollista, sänkyni tuntui omituisen mukavalta näinä päivinä.

Nyt vuoden vaihdutuaan , alkaa minulla myös uusi elämä ja uusi minä tulen huomenna valloittamaan maailmaa. Uudet ajatukset, uusi huone, uusi lukukausi, uudet haasteet, uudet kiireet, uusi terveys... ;))) Jatketaan parhain päin!

Vaikeaa saa olla välillä jokaisella, mutta muistakaa, jos haluaa nähdä sateenkaaren on jaksettava odottaa sateen loppumista.

Kaikkien rakastama huominen.

 Huomenna on todella erikoinen päivä, sillä jokaisella huomenna tapahtuu jotain. Joku lopettaa tupakoinnin, joku juomisen, joku kiroilun, joku taas alkaa kuntoilla, jotkut aloittaa vihdoin ja viimein uuden elämän huomenna. 

Ja se on taas joka hemmetin päivä, huomenna!

Miksi ihmiset valehtelevat itselleen? Sehän tekee heille itselleen pahaa! Miksi ihmeessä, pitäisi itselleen sekä kaikille ympärillä oleville valehdella, että hän muka aloittaa sen hemmetin uuden elämän taas huomenna? Jos ei sitä halua, niin ei tarvitse sitten lupailla kenellekkään edes itselleen, että niin tapahtuu. Jos taas haluat sen tapahtuvan ja tiedät, että pystyt siihen, niin aloita sen uuden elämän jo tänään! Sillä hetkellä, kun tajuat sen auttavan sinua, tee se. Jos et pysty lopettaa tupakoinnin, niin sitten olet hiljaa, etkä lupaile mitään sinne tänne. Jos haluat aloittaa uuden elämän, niin sitten myös varmasti tarvitset sellaisen. Mutta onko siinä yhtään järkeä, että pilaat omaa itsesi jatkamalla elämistä samalla tavalla, mitään muuttamatta?

Miettikää uudestaan tarvitsetteko sitä uutta elämää tai sitä tupakoinin lopettamista oikeasti? 

Ja mitä olisitte valmiina tekemään, että kaikki olisi niin kuin haluatte. Onko mitään järkeä itsensä kiduttamisessa ja itselleen valehtelemisessa? 

Ja jos te kaipaatte jonkun merkin taivaalta, joka antaisi motivaatiota parempaan elämään, 

NIIN TÄSSÄ SE NYT ON. 

Mene ja pelasta maailma, ensinnäkin omista ongelmistasi ja omista valheista! 

Tee se jo tänään, sillä huomenna ei tapahdu koskaan!

Vanha uusi tunne.

 Jotenkin kaikki vanha muuttuu uudeksi, vaikka sitä ei ehkä edes huomaa. Yhdessä hetkessä huomasin, että kaikki vanhat asiat muuttuivat minun mukaani, uusiksi. Ne eivät jää samoiksi kuin lapsena kuvittelisi. 

Luulisin, että jotkut asiat jäävät ikuisesti sinne muistin syvyyksiin ja sinne omaan vanhaan menneisyyteen. Jotkut asiat eivät kehity elämän mukaan ollenkaan, vaan jää ja rapistuu pois, vuosi vuodelta. Mutta onko tämä näin? Vai onko tämä taas vaan meidän kaikkien halu päästä unohtamaan kaiken. 

  

 Ja sitten kerran, kun huomaa, että "Hei, tämähän on minun vanha luokkalainen ja sehän on vasta muuttunut, ja mitäs vielä, se ei olekkaan enään se samanlainen nörtti kuin ala-asteella!" tajuaa, että maailma muuttuu koko ajan, eikä se jää leijumaan jonnekkin meidän ulottumattomaan, se ei jää pelkästään muistiin. 

Jokainen meistä varmasti toivoo, että kaikki säilyisi sellaisenaan, kun sitä muistaisi, mutta olisko siinä sitten järkeä ollenkaan? Jos kaikki pysyisi ennallaan, elämä olisi todella tylsää, eikä kukaan pystyisi unohtamaan ja päästämään irti omat ongelmansa tai omat muistonsa. 

On mieletöntä huomata, että päästääkseni irti jotain vanhaa elämääni tulee vastaan jotain uutta ja parempaa. Meidän kaikkien pitää uskaltautua päästä irti menneisyydestä ja ottaa kiinni tulevaisuudesta, jotta elämä olisi parempi, jotta tuntisi itsensä paremmaksi. Kaikki ei vaan usko elämän paremmuuteen sääntöjen rikkoamisella. Monien mielestä meidän ihmisten elämämme pitäisi säilyä samanlaisena kuin isien, isoisien ja esi-isiemme tavoin. Monien mukaan ne elämisen säännöt ovat jo kirjattu jokaiseen elämäämme, mutta ei vaan minun. 

Minä aion elää erilaista elämää, aitoa, uutta ja täydellistä. Minulle täydellistä. Minun sääntöjeni mukaan.

Turhaa odottaa, jos ei usko.

On mieletöntä, miten me kaikki odotamme asioita, joihin emme itse edes usko. Toivomme esimerkiksi voittavan pääpotin lotosta, mutta emme usko, että se voitto tulee, sillä aina löytyy se sama selitys: "Onhan maailmassa paljon ihmisiä, jotka lottoavat voittaakseen ja voittamisen mahdollisuudet ovat muutenkin liian pieniä ja blaa blaa blaa..." Tajuatteko te ollenkaan, että kaikki mitä sanotte, kääntyy todeksi ja tapahtuu oikeasti? Siis ihan kaikki. Jos sanon ja mietin, että minun pitää voittaa lotossa, minä sanon myös milloin ja kuinka paljon aion voittaa ja myös pyrin siihen, kaikella ajatuksella, energialla ja fyysisella tavalla. Ja taas, jos sanon, että "En varmastikkaan voita" tai "Ei minulla ole mahdollisuuksia siihen", niin ei sitten voitakkaan eikä siihen varmasti edes ole mahdollisuuksia. 

Kaikki mitä sanotaan, tapahtuu ja muuttuu todelliseksi, oispa se negatiivista tai positiivista. Suurin osa ihmisistä ei vaan osaa, muuttaa omia ajatuksia itselleen sopiviksi. Jos tiedät jo valmiiksi, että maanantai päivä on tylsä, tyhmä ja huono, niin se on. Mutta, jos jo valmiiksi ajattelee, että maanantaista tulee ihan paras ja hieno päivä, niin sitten se onkin paras ja hieno. Ainakin, jos uskoo siihen, niin se onnistuu. 

Jos et tykkää kalasta ja puhut siitä koko ajan, niin sitä tulee koko ajan myös sinun eteesi, mutta jos sanot, että pidät mieluiten lihasta, lihaa tulee sinun vastaasi useammin. 

Ajatukset kannattaa vaihtaa sinulle sopivaan muotoon ja positiiviseen tapaan, jotta elämä hymyilisi ja kaikki onnistuisi. 

Mieti, mitä haluat ja tee siitä totta. Elämä hymyilee hymyilevälle, joten tee itsestäsi onnellisen!

Tarinat jatkuvat yhä edelleen..

   

Hyvää muistetaan, pahaa muistetaan vielä paremmin, mutta vain erikoista muistetaan pitkään. Pieni outo kohtaus, tapahtuma tai esine voi olla pitkään tai jopa koko elämän muistissa, tajuamattakaan siitä. Erikoiset ja ihmeelliset asiat nostavat sydämmen sykettä ja nopeuttavat verenkiertoa, ne saavat kehon kiihtymykseen ja aivot kiinnostukseen ja juuri tämän takia oudot ja ihmeelliset asiat jäävät helpommin päähän.

Tämän tajunneet, median huipulla olevat, tähdet ja julkikset käyttävät sitä hyväkseen. He tekevät outoja asioita ja käyttäytyvät, meidän mielestämme, erikoisella tavalla saadakseen lisää näkyvyyttä ja mainontaa. Ja tämähän on heillä ONNISTUNUT!!!

Tänään päädyin katsomaan Lady Gagan uuden singlensä (You and I) musiikkivideon ja yhden pienen kohtauksen takia, rupesin tykkäämään koko kappaleesta. Se on aivan mielettömän hienoa, kun Lady Gaga itse istuu keskellä peltoa pianon ääressä ja pianon päällä istuu komea mieshenkilö savuke kädessä, joka osoittautuikin itse Lady Gagaksi. Tämä on ensimmäinen Gagan musiikkivideo, josta pidin, en yksityiskohtina, mutta kokonaisuutena. Tämä on aika hyvä kuva taruolennoista ja kaikenlaisista satuhenkilöistä aikuisen silmin. Voisin sanoa tämän aikuisen saduksi. Tämä voi olla myös kuva siitä millaisiksi kasvoivat nämä satuolennot ja miten he ovat muuttuneet ajan mittaan. Me kaikki kasvoimme näillä tarinoilla, mutta kukaan ei tiennyt niitten oikeata loppua. Tekeeköhän Lady Gaga joskus vielä musiikkivideon, jossa satu päättyisi hyvin? Niin kuin pienenä on totuttu kuulemaan; Happy End.

Huudot sanojen tilalle...

Välillä tekee mieli huutaa. Huutaa ja ilmaista omat ajatukset ja oman ehkä sen hetkisen huonon olon tai vihasen tunteen. Huutaminen ei tietenkään paljoa auta, mutta ajatelkaa miten olisi helppoa, jos kaikki ilmaisisi omat tunteensa huutaen sen sijaan, että sanoisi sen ehkä väärillä sanoilla. Jos kaikki vain huutaisi aa:ta, se kävisi ilman mitään virheitä eikä kenellekkään tulisi kilpailua, paitsi tietenkin äänensävystä ja -korkeuksista. Kenenkään ei tarvitsisi selittää mitä tuli sanoneeksi tai miksi tuli sanottua juuri niitä sanoja. Kenenkään ei tarvitsisi tuntea olonsa syylliseksi. Huutaminen sitä paitsi parantaa huono oloa ja poistaa stressiä, jota saattaa kertyä esimerkiksi työn/opiskelun haasteista. Huutoterapia auttaa, mutta toisaalta olisko se mukavaa, saada melkein joka päivä huudot joltakin väsyneeltä ja stressaantuneelta ihmiseltä? Ei, ei minunkaan mielestä.

Ja kun minun tekee mieli huutaa, yritän huutaa jotain ihan turhaa ja epämääräistä ettei siitä sitten tule mitään keskustelua ja ihmettelyä.

Hyvän käytöksen ja muitten arvostamisen takia pidättäydyn huutamasta ihmisille, ellei siihen ole toista syytä....