Jotenkin kaikki vanha muuttuu uudeksi, vaikka sitä ei ehkä edes huomaa. Yhdessä hetkessä huomasin, että kaikki vanhat asiat muuttuivat minun mukaani, uusiksi. Ne eivät jää samoiksi kuin lapsena kuvittelisi.
Luulisin, että jotkut asiat jäävät ikuisesti sinne muistin syvyyksiin ja sinne omaan vanhaan menneisyyteen. Jotkut asiat eivät kehity elämän mukaan ollenkaan, vaan jää ja rapistuu pois, vuosi vuodelta. Mutta onko tämä näin? Vai onko tämä taas vaan meidän kaikkien halu päästä unohtamaan kaiken.
Ja sitten kerran, kun huomaa, että "Hei, tämähän on minun vanha luokkalainen ja sehän on vasta muuttunut, ja mitäs vielä, se ei olekkaan enään se samanlainen nörtti kuin ala-asteella!" tajuaa, että maailma muuttuu koko ajan, eikä se jää leijumaan jonnekkin meidän ulottumattomaan, se ei jää pelkästään muistiin.
Jokainen meistä varmasti toivoo, että kaikki säilyisi sellaisenaan, kun sitä muistaisi, mutta olisko siinä sitten järkeä ollenkaan? Jos kaikki pysyisi ennallaan, elämä olisi todella tylsää, eikä kukaan pystyisi unohtamaan ja päästämään irti omat ongelmansa tai omat muistonsa.
On mieletöntä huomata, että päästääkseni irti jotain vanhaa elämääni tulee vastaan jotain uutta ja parempaa. Meidän kaikkien pitää uskaltautua päästä irti menneisyydestä ja ottaa kiinni tulevaisuudesta, jotta elämä olisi parempi, jotta tuntisi itsensä paremmaksi. Kaikki ei vaan usko elämän paremmuuteen sääntöjen rikkoamisella. Monien mielestä meidän ihmisten elämämme pitäisi säilyä samanlaisena kuin isien, isoisien ja esi-isiemme tavoin. Monien mukaan ne elämisen säännöt ovat jo kirjattu jokaiseen elämäämme, mutta ei vaan minun.
Minä aion elää erilaista elämää, aitoa, uutta ja täydellistä. Minulle täydellistä. Minun sääntöjeni mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti