Kaikkien rakastama huominen.

 Huomenna on todella erikoinen päivä, sillä jokaisella huomenna tapahtuu jotain. Joku lopettaa tupakoinnin, joku juomisen, joku kiroilun, joku taas alkaa kuntoilla, jotkut aloittaa vihdoin ja viimein uuden elämän huomenna. 

Ja se on taas joka hemmetin päivä, huomenna!

Miksi ihmiset valehtelevat itselleen? Sehän tekee heille itselleen pahaa! Miksi ihmeessä, pitäisi itselleen sekä kaikille ympärillä oleville valehdella, että hän muka aloittaa sen hemmetin uuden elämän taas huomenna? Jos ei sitä halua, niin ei tarvitse sitten lupailla kenellekkään edes itselleen, että niin tapahtuu. Jos taas haluat sen tapahtuvan ja tiedät, että pystyt siihen, niin aloita sen uuden elämän jo tänään! Sillä hetkellä, kun tajuat sen auttavan sinua, tee se. Jos et pysty lopettaa tupakoinnin, niin sitten olet hiljaa, etkä lupaile mitään sinne tänne. Jos haluat aloittaa uuden elämän, niin sitten myös varmasti tarvitset sellaisen. Mutta onko siinä yhtään järkeä, että pilaat omaa itsesi jatkamalla elämistä samalla tavalla, mitään muuttamatta?

Miettikää uudestaan tarvitsetteko sitä uutta elämää tai sitä tupakoinin lopettamista oikeasti? 

Ja mitä olisitte valmiina tekemään, että kaikki olisi niin kuin haluatte. Onko mitään järkeä itsensä kiduttamisessa ja itselleen valehtelemisessa? 

Ja jos te kaipaatte jonkun merkin taivaalta, joka antaisi motivaatiota parempaan elämään, 

NIIN TÄSSÄ SE NYT ON. 

Mene ja pelasta maailma, ensinnäkin omista ongelmistasi ja omista valheista! 

Tee se jo tänään, sillä huomenna ei tapahdu koskaan!

Vanha uusi tunne.

 Jotenkin kaikki vanha muuttuu uudeksi, vaikka sitä ei ehkä edes huomaa. Yhdessä hetkessä huomasin, että kaikki vanhat asiat muuttuivat minun mukaani, uusiksi. Ne eivät jää samoiksi kuin lapsena kuvittelisi. 

Luulisin, että jotkut asiat jäävät ikuisesti sinne muistin syvyyksiin ja sinne omaan vanhaan menneisyyteen. Jotkut asiat eivät kehity elämän mukaan ollenkaan, vaan jää ja rapistuu pois, vuosi vuodelta. Mutta onko tämä näin? Vai onko tämä taas vaan meidän kaikkien halu päästä unohtamaan kaiken. 

  

 Ja sitten kerran, kun huomaa, että "Hei, tämähän on minun vanha luokkalainen ja sehän on vasta muuttunut, ja mitäs vielä, se ei olekkaan enään se samanlainen nörtti kuin ala-asteella!" tajuaa, että maailma muuttuu koko ajan, eikä se jää leijumaan jonnekkin meidän ulottumattomaan, se ei jää pelkästään muistiin. 

Jokainen meistä varmasti toivoo, että kaikki säilyisi sellaisenaan, kun sitä muistaisi, mutta olisko siinä sitten järkeä ollenkaan? Jos kaikki pysyisi ennallaan, elämä olisi todella tylsää, eikä kukaan pystyisi unohtamaan ja päästämään irti omat ongelmansa tai omat muistonsa. 

On mieletöntä huomata, että päästääkseni irti jotain vanhaa elämääni tulee vastaan jotain uutta ja parempaa. Meidän kaikkien pitää uskaltautua päästä irti menneisyydestä ja ottaa kiinni tulevaisuudesta, jotta elämä olisi parempi, jotta tuntisi itsensä paremmaksi. Kaikki ei vaan usko elämän paremmuuteen sääntöjen rikkoamisella. Monien mielestä meidän ihmisten elämämme pitäisi säilyä samanlaisena kuin isien, isoisien ja esi-isiemme tavoin. Monien mukaan ne elämisen säännöt ovat jo kirjattu jokaiseen elämäämme, mutta ei vaan minun. 

Minä aion elää erilaista elämää, aitoa, uutta ja täydellistä. Minulle täydellistä. Minun sääntöjeni mukaan.